Bronsdolken, #2

Liekehtivä leijona

The Burning Shadow
Bok av Michelle Paver
Pronssikauden Kreikkaan sijoittuvan seikkailun toinen osa Hylas on joutunut Varisten vangiksi ja kaivosorjaksi Thalakrea-nimiselle saarelle. Pirra-tyttö karkaa Kreetalta ylipapitar-äitinsä hovista ja päätyy samalle saarelle selvänäkijän apulaiseksi. Varikset ovat tuomassa saarelle voimaesineensä, Hylaksen löytämän tikarin, voidakseen sen avulla murtaa maan hengettären mahdin ja saada niin kaivoksen kuin lähisaartenkin rikkaudet valtaansa. Hylaksen ja Pirran on pakko yrittää ryöstää tikari Variksilta, muuten tuhoa ja hirmuvaltaa ei pysäytä mikään. Seuralaisenaan heillä on orpo leijonanpentu, jolla on oma roolinsa tapahtumien kulussa. Silloin saarelle ilmestyy myös kolmas vanha tuttu, Hylaksen lapsuudenystävä Telamon, josta on tullut Varis-soturi Michelle Paver on mestari koukuttavan seikkailutarinan luomisessa, ja hänellä on erityinen taito eläytyä muinaiseen henkimaailmaan ja luontokappaleiden asemaan. Lukija saa harvoin katsoa maailmaa pienen leijonanpennun silmin, mutta tässä kirjassa se on mahdollista! Michelle Paver on syntynyt Malawissa, eteläisessä Afrikassa, ja varttunut Wimbledonissa, Englannissa, missä hän yhä asuu. Luonto, myytit ja eläimet kiehtovat Paveria, ja hän harrastaa intohimoisesti antropologiaa ja arkeologiaa. Hän myös matkustelee ympäri maailmaa. Muinainen pimeys -nuortenkirjasarjan taustatyöt veivät seikkailijattaren unohtumattomille matkoille muun muassa Suomen Lappiin, Norjan vuonoihin ja Grönlantiin, missä hän kohtasi jääkarhun. Uutta, pronssiajan Kreikkaan sijoittuvaa Pronssisoturit-sarjaansa hän on taustoittanut mm. useilla matkoillaan Kreikkaan ja Italiaan sekä tutustumalla läntisen Euroopan suurimpaan pronssikauden kuparikaivokseen Pohjois-Walesin Great Ormessa.
Fånge och slav i gruvor på en vulkan ö där ett vulkanutbrott är på gång och en massrymning av slavar sker och soldaterna försöker fånga de två huvudpersonerna som startat upproret/rymmningen. spännande bok som utspelar sig på bronsåldern.