Mitä jälkeen jää - Taito tehdä kuolinsiivous

Bok av Margareta Magnusson
Kohti selkeämpää arkea! Aika jättää meistä jokaisesta aikanaan, mutta ennen sitä voimme käydä läpi elämäämme siivouksen avulla. Ruotsissa bestselleriksi noussut kirja kertoo, että kuolinsiivous on yhtä tärkeä sinulle kuin niille, jotka jälkeesi jäävät, kun aika koittaa. Jos koti on täynnä omaisuutta, jota ei tarvitse, jota ei edes muista, jota ei arvosta tai edes halua omistaa, kannattaa keventää taakkaa. Kodin perusteellinen siivoaminen ja tarpeettomasta tavarasta eroon hankkiutuminen helpottavat arkea jo kauan ennen kuolemaa. Siivoajan iälläkään ei ole merkitystä. Jos lipaston laatikot pursuilevat tai pullollaan olevan vaatekaapin ovi ei tahdo mennä kiinni, on aika toimia. Mitä jälkeen jää - Taito tehdä kuolinsiivous on hauska, koskettava ja virkistävä kirja vaikeasta aiheesta. Käytännön vinkkien lisäksi kirja keskittyy henkiseen puoleen ja kannustaa puhumaan kuolemasta esimerkiksi aikuisten lasten kanssa. Eikä siivouksen tarvitse tuntua taakalta, vaan se voi parhaimmillaan olla katsaus omaan henkilöhistoriaan ja keventää mieltä sekä elämää. Margareta Magnusson on 80 ja 100 ikävuoden välillä oleva ruotsalainen taiteilija, joka on tehnyt kuolinsiivouksen kodissaan monia kertoja. Magnussonin esikoiskirja Mitä jälkeen jää - Taito tehdä kuolinsiivous on käännetty yli 20 kielelle.
Nä, nä, nä. Det handlar inte om DÖD-städning som är att rensa upp när någon vandrat vidare.
Döstädning är ju det som egentligen är allmänt förekommande idag, dvs. rensa i sitt hem, i och för
sig en förberedelse för dödstädning. Den här boken är ju några år gammal och jag vet inte om
författaren lever ännu. Hon var vid skrivandet av boken mellan 80-100 år som hon skriver. Det var en
trevlig liten bok, rensningstips blandat med anekdoter från hennes liv. Hon var verkligen före sin tid.
Det var inte många som rensade i röran för 10 år sedan.